Diabetestuomio - mutta elämä jatkuu

Lääkärillä käynnistä on nyt melkein kolme viikkoa. Siellä ei tapahtunut sinänsä mitään erikoista.  Lääkäri määräsi lääkkeet ja kertoi, mistä diabetes saattaa johtua. Hoidon tehoavuutta arvioidaan uudestaan parin kuukauden päästä verikokein.

Lääkkeeksi sain Metforemia, jota syön yhden tabletin aamuisin. Aluksi se löystytti vatsaa, mutta se meni ohi viikon sisällä.  Lisäksi syön kolesterolia alentavaa lääkettä. Lääkärin mukaan se on tarpeellista, vaikka kolesteroliarvoni olivatkin ihan normaalit. Diabetes kohottaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja kolesterolilääkkeellä suojataan suonia rasvan aiheuttamilta tukoksilta.

Lääkärikin suositteli painon alentamista. Hänen mukaansa se on kuitenkin tehtävä maltillisesti pienin elämäntapamuutoksin. Aikamoinen ero siis terveydenhoitajan neuvoihin verrattuna. Hänhän oli työntämässä minua Xtravaganzaan, jotta painoa saataisiin alas paljon ja mahdollisimman nopeasti. Onneksi osasin sanoa ei ja tyytyä hitaampaan tahtiin.

Vaikka lääkäri selittikin muutamia perusasioita diabeteksestä, hän myös sanoi, etta taudin hoidossa on paljon kiinni omasta toiminnasta ja tiedonhankinnasta. Viimeiset  kaksi viikkoa ovatkin menneet lukiessa kaikkea mahdollista diabeteksesta lähinnä netistä. Kirjastosta on pari kirjaa varauksessa. Surullista kyllä diabeteskirjat tuntuvat olevan hyvinkin suosittuja. Lääkäri myös suositteli lukemaan Pentti Kossilan kirjan Miksi sairastumme, miten parannumme. Siinä on kuulemma hyviä ajatuksia, vaikka Kossilan myöhemmässä tuotannossa esitetäänkin "kerrassaan omituisia ajatuksia".

Täytyy myöntää, että kun terveydenhoitaja kertoi diabeteksesta, se oli suurempi järkytys kuin olin osannut odottaa. Minulla on nyt pitkäaikaissairaus, josta kärsin koko loppuelämäni. Diabetes aiheuttaa myös kaikenlaisia lisäsairauksia. Sydän- ja verisuonisairauksien lisäksi voin saada munuaisvaurion, silmänpohjamuutoksia, jotka voivat johtaa sokeutumiseen sekä hermostovaurioita. Viaton haava jalassa voi hoitamattomana johtaa pahimmassa tapauksessa amputaatioon. Näiden kauhukuvien keskellä olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että monella ihmisellä asiat ovat vielä pahemmin. Olen kuitenkin muuten suhteellisen terve ja nuori. Jos (kun!) muutan elintapojani terveellisemmiksi, ehkä diabeteksen aiheuttamat vauriotkin vähenevät. Joskus näitä positiivisia ajatuksia on vain niin vaikea muistaa oman elämänsä tradegian keskellä.

Kun terkkari oli kertonut verensokeriarvoistani, tuntui aluksi, että en uskalla syödä yhtään mitään, koska se vain tekisi minut sairaammaksi. Lisäsin kasvisten syöntiä ja vähensin kaiken sellaisen syöntiä, mikä sisälsi valkoista vehnää, riisiä tai perunaa. Se onnistui yllättävän helposti. Olen myös karsinut tiukalla kädellä makean syömistä kahta pientä jäätelöannosta ja sosiaalisten tilanteiden vaatimaa kakkupalaa lukuun ottamatta. Pika-aterioitakaan en ole nauttinut, vaikka ennen saatoin käydä Hesessä tai Mäkissä kolme-neljä kertaa viikossa. Ei ihme, että näitä kiloja on päässyt kertymään.

Liikuntaakin olen lisännyt. Yritän liikkua ainakin puoli tuntia joka päivä.

Vaikka välillä tuntuu, että nyt joutuu syömään kaikkia ikäviä ruokia ja makeanhimo on hirvittävä, eikä lenkillekään aina huvita lähteä, niin on tästä seurannut jotakin positiivista. Minun ei tarvitse käydä niin usein vessassa enää ja vettäkin kuluu nyt vähemmän janoon. Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että oloni on muuttunut paljon pirteämmäksi. Aamulla on helppo nousta ylös kellon soidessa, eivätkä illat enää kulu telkun edessä koomatessa ainakaan yhtä lailla kuin aikaisemmin. Mielialani on kohonnut ja jaksan suhtautua paljon myönteisemmin kaikkeen. Taisin olla varsinainen äkäpussi viimeiset puoli vuotta.