Ennen joulua oli edessä silmänpohjien kuvaus ja käynti terveydenhoitajalla. Jostain syystä jännitin silmien kuvausta, vaikka netistä löytämäni tosikokemukset sanoivatkin, että se on täysin kivuton. Inhottavimmaksi osuudeksi paljastui silmätippojen laitto. Itse kuvauksessa vain muljotettiin valoja ja yritettiin olla räpäyttämättä silmiä kiinni salaman räpsähtäessä. Kuvauskutsussa kehotettiin ottamaan aurinkolasit mukaan, koska tipat saattavat aiheuttaa valonherkkyyttä. Otin lasit mukaan, mutta en tarvinnut niitä. Kotona katsoin peilistä, että pupillit olivat laajenneet niin, että iiris tuskin näkyi ollenkaan. Mahdoin näyttää oudolta, kun kaupassa piti käydä heti kuvauksen jälkeen. Silmät näyttivät kuitenkin lähes normaaleilta jo kolmen tunnin jälkeen.
Joulukuun terkkarilla käynti sujui samoissa merkeissä kuin edellisetkin käynnit. Verenpaine oli normaali ja paino oli tippunut tasan sataan kiloon. Terkkari kehui kovasti myös marraskuisten verikokeiden tuloksia, itse asiassa enemmän kuin lääkäri. Tämä taisi olla (ainakin minun puolestani) viimeinen terkkarikäynti pelkän painonseurannan merkeissä. Kyllä lautasmalli pysyy päässä, vaikka sitä ei joka kuukausi kertaa, enkä ole saanut hirveästi irti terkkarilla käynneistä muutenkaan. Onhan se kiva, kun painoa seurataan säännöllisesti, mutta onnistuu se kotikonsteinkin.
Koska terkkarilla käynnit jäävät nyt historiaan, lienee syytä siirtyä raportoimaan oman vaakani lukemia. Olen toki punninnut itseäni kotona koko ajan. Omissa mittauksissani paino on ollut 1,5-2 kiloa terkkarin mittaamia alempi. Ero johtunee lähinnä siitä, että omat mittaukset suoritan alasti aamulla ennen aamupalaa. Terkkarilla olen vain potkaissut kengät pois jalasta, ja suurin osa käynneistä taisi olla iltapäivisin, jolloin olen ehtinyt jo syödä moneen kertaan. Käyn vaa'alla yleensä viikonloppuisin. Viime sunnuntain lukema oli 97,7 kiloa.
Marraskuussa valittelin, että liikunnan harjoittaminen ei tahdo oikein maistua. Ostin itselleni etukäteisjoululahjaksi sykemittarin ja sauvakävelysauvat. Niiden kannustamana olenkin saanut uutta puhtia kävelylenkkeihin, vaikka liikunnan harjoittamiseni ei ole millään lailla tavoitteellista. Ehkä osaltaan vaikuttaa myös se, että kuntoni on noussut. Jaksan kävellä pitempään ja vauhdikkaammin.
Muuta joulukuussa tapahtunutta oli se, että farkkukokoni tippui yhdessä hujauksessa koosta 52 kokoon 48! Täytyy myöntää, että koon 48 farkut ovat vähän naftit, mutta kyllä ne päälle saa ilman kenkälusikkaa. Odotan innolla, että vaatekokoni tippuu 46:än. Se tarkoittaa, että voin hylätä kauppojen "isojen tyttöjen" mallistot ja siirtyä ostamaan normaalimitoitettuja vaatteita. Myös vyötärönympärykseni on vihdoin tippunut selkeästi. Nyt se on 114 senttiä. Scarlett O'Haran mittoihin on kuitenkin vielä matkaa.
